lauantai, 1. heinäkuu 2006

Aika.. kuluu?

En ole saanut aikaiseksi juuri mitään ainakaan gradun suhteen, mutta en jaksa nyt miettiä sitä sen enempää -ainakaan masentuneena ja ahdistuneena. Kesäfiilikset ovat valloillaan ja hyvä mieli ylipäätään. Ajattelin että elän nyt vaistonvaraisesti ja sillä hyvä. Mitä sitä sen enempää miettimään.

(Todella hyvä kysymys tuo edellinen..)

Juhannus meni taas erilaisissa tunnelmissa kuin sitä edelliset. Ei ole mitään traditioita ainakaan minulla tuon suhteen. Viime vuonna olin kaveriporukalla mökkeilemässä ja nyt järjestystä valvomassa paikallisilla festareilla. Ensi vuonna ajattelin painaltaa pressipassilla jonnekin isompaan tapahtumaan, tai sitten taas järkkäriksi tienaamaan extraa. Muutenkin nämä festarit ovat alkaneet kiehtoa viime aikoina enemmän kuin aikaisemmin. Varmaan siksi kun tiedostaa muutkin vaihtoehdot kuin ryyppäämisen mutakuopassa. Ei vaan jaksa innostua kännäilystä, ainakaan monen päivän putkena. Toki voisi olla osan aikaa töissä, osan aikaa kuutamolla.Ulvomassa kuin susi.

Harvinaisen seesteinen mielentila tällä hetkellä. Laitoin puhelimenkin äänettömälle kun kukaan kiva ei kuitenkaan soita. En tiedä haluaisinko edes puhua puhelimessa tällä hetkellä. Lähden kohta pyöräilemään metsäreitille ja sitten sosiaalistun sen verran että käyn vaihtamassa muutaman sanan ystävän kanssa. Virtuaalitodellisuuteen upottautuminen on miellyttävää ja helppoa mutta ei se riitä.

 

maanantai, 12. kesäkuu 2006

Kesäyötä

101503.jpg

tiistai, 6. kesäkuu 2006

Itseriittoisuus on hämäävää.

Pelkään että hävitän itseni kun keskityn kirjoitustöihini. Vaikka se olenkin juuri Minä joka ne tekstit tuottaa. Se joka ne kirjoittaa ja se jonka mielensopukoissa ovat muodostuneet ne ajatukset jotka haluan saattaa julki muiden silmien katsottavaksi.

Ehkäpä se onkin se että kirjoittaessani joudun vuoropuheluun itseni kanssa. Koen olevani tarkkailija ja tutkija, mutta kirjoittajana keskinkertainen tai kykenemätön tuomaan itseäni esiin. Tuntuu että sanat eivät toimi tai että ne eivät riitä. Tuskin kenenkään inhimillinen tietoisuus pystyy käsittelemään informaatiota niin että sen pystyisi tuomaan paperille sellaisena minä se mielenmaisemassa näyttäytyy. Aina pitää silti yrittää vaikka se onkin jatkuvaa kärsimystä. Niin juuri! Kirjoittaminen on kärsimystä! Tämänkin kirjoituksen aikaansaaminen tuottaa tuskaa. Näppäimet eivät toimi tarpeeksi nopeasti, ajatus juoksee kuin aropupu ja karkaa kun yritän vangita sitä ruudulle.

Jospa olisin joskus tarpeeksi nopea..

maanantai, 5. kesäkuu 2006

Aloittamisen ja tekemisen vaikeudesta

Olen todella huono aloittamaan mitään missä on joku todellinen tiedostettu päämäärä.Oli se nyt omaksi huviksi tai sitten hyödyksi (myös muiden) asetettu. Murheenkryyneistä suurin on graduni ja sen tekemättömyys. Olen toki sen aloittanut, mutta siihen se on melkein jäänytkin. Minulla on aineistot tiedossa ja aihe valmiina, aikaansaaminen suurin ongelma. Mutta nyt aion ottaa itsestäni niskaotteen ja tämän vuorokauden aikana kirjoitan johdantokappaletta mokomaan sekamelskaan. Jostainhan se on aloitettava.

Itsekriittisyys on suurin ongelmani, toinen perfektionismi. Tuntuu etten osaa tehdä mitään järkevää ja yleensäkin valmistuminen tuottaa henkistä painetta. Minusta tulee maisteri, so what? Se ei tuo lisää henkistä pääomaa, se on kertynyt jo vuosien mittaan ja nyt se pitäisi legitimoida jollakin kämäisellä paperilla. Se tekee minusta kai jonkun. Ihmisen joka on kuluttanut aikaansa yliopistossa ja on sitten pakostikin lopulta niin täynnä tietoa että pitää varovasti kävellä. Joopa joo. Omasta mielestäni en ole tehnyt tutkintoni eteen juuri mitään. Lukeminen ja tiedon analysoiminen, asioiden pyöritteleminen ja niistä kynäileminen on ollut minulle aina tapa elää. Se tulee luonnostaan, ilman harjoittelemista ja vääntämistä. Mutta nyt kun pitäisi julistaa koko kansalle että on korkeasti koulutettu niin.. Eh.

Pakko siis muuttaa ajattelutapaa ja kiireesti sittenkin. Tämä kesä aikaa, sen suvaitsen itselleni. Joku voisi luulla että kiire tulee mutta kunhan saan tekstistä kiinni..


Minä teen sen.

sunnuntai, 4. kesäkuu 2006

Äänimaisemaa

Valvon ja kuuntelen ihan onnessani musiikkia. Valintani kohdistui tällä kertaa suhteellisen äijämäiseen meininkiin, karjumista ja laukkaavaa melodiaa. Energia oikein virtaa tässä huoneessa ja saavuttaa kuuntelijansakin. Niin kuin tarkoitus onkin. Sanon tätä meditatiiviseksi kokemukseksi vaikka rauha on tästä hetkestä hyvin kaukana. (Meditaatio ja rauhoittuminen kun käsittääkseni yleensä liitetään yhteen.)

Musiikilla on paljon merkitystä, kuten äänillä yleensäkin. Jotkut äänet ärsyttävät, toiset saavat kylmät väreet hiipimään pitkin selkäpiitä. Jotkut sytyttävät, musiikki saattaa olla parempaa kuin seksi. Toisaalta seksuaalisuuden käsite ei sulje pois musiikkia. Musiikki on henkistä penetraatiota.

Lintujen sirkutus ärsyttää kesäöisin jos aikoo mennä nukkumaan joskus aamuyöstä. Ikkunani edessä on puu jossa kyseiset siivekkäät ystäväiset tykkäävät istua -ja pitää mekkalaa.On älyttömän mukavaa lenkkeillä ja kuunnella samalla luonnonääniä, lehtien havinasta sateen ropinaan. Mutta väsyneenä, unta kaipaavana ja äänille herkkänä tekee mieli lähinnä teilata kaikki mistä lähtee pienikin pihaus.

Kun hiljaisuuskin on musiikkia korville.

Diablo: Mimic47