Olen todella huono aloittamaan mitään missä on joku todellinen tiedostettu päämäärä.Oli se nyt omaksi huviksi tai sitten hyödyksi (myös muiden) asetettu. Murheenkryyneistä suurin on graduni ja sen tekemättömyys. Olen toki sen aloittanut, mutta siihen se on melkein jäänytkin. Minulla on aineistot tiedossa ja aihe valmiina, aikaansaaminen suurin ongelma. Mutta nyt aion ottaa itsestäni niskaotteen ja tämän vuorokauden aikana kirjoitan johdantokappaletta mokomaan sekamelskaan. Jostainhan se on aloitettava.

Itsekriittisyys on suurin ongelmani, toinen perfektionismi. Tuntuu etten osaa tehdä mitään järkevää ja yleensäkin valmistuminen tuottaa henkistä painetta. Minusta tulee maisteri, so what? Se ei tuo lisää henkistä pääomaa, se on kertynyt jo vuosien mittaan ja nyt se pitäisi legitimoida jollakin kämäisellä paperilla. Se tekee minusta kai jonkun. Ihmisen joka on kuluttanut aikaansa yliopistossa ja on sitten pakostikin lopulta niin täynnä tietoa että pitää varovasti kävellä. Joopa joo. Omasta mielestäni en ole tehnyt tutkintoni eteen juuri mitään. Lukeminen ja tiedon analysoiminen, asioiden pyöritteleminen ja niistä kynäileminen on ollut minulle aina tapa elää. Se tulee luonnostaan, ilman harjoittelemista ja vääntämistä. Mutta nyt kun pitäisi julistaa koko kansalle että on korkeasti koulutettu niin.. Eh.

Pakko siis muuttaa ajattelutapaa ja kiireesti sittenkin. Tämä kesä aikaa, sen suvaitsen itselleni. Joku voisi luulla että kiire tulee mutta kunhan saan tekstistä kiinni..


Minä teen sen.